Pakko mennä kouluun

Kuva: internet.
Kuva: internet.

Opetus- ja kulttuuriministeri Krista Kiurun ehdotus oppivelvollisuusiän pidentämisellä vuodella taitaa median perusteella olla tuhoon tuomittu idea. ”Ihan kiva idea, mutta käytännössä ei saavuteta haluttua hyötyä” on yleinen vastaus, mikä onkin totta.

Oppivelvollisuuden jatkamisella haetaan siis yhtä asiaa; peruskoulun päättävät nuoret eivät ”putoaisi pois” jäämällä pois 2. asteen koulutuksesta, mikä tulee vaikuttamaan töiden saamista ja näin on haitaksi yhteiskunnalle.  Ongelma olisi tarkoitus korjata pakottamalla oppilaat yhdeksi vuodeksi 2.asteen koulun penkille.

Peruskoulussa kuulin monesti, ettei ysin päättötodistuksella tee mitään. Pitää käydä joko amis tai lukio, että voisi oikeasti saada edes jonkinlaista työtä, ja siihen unelmaduuniin päästäkseen pitäisi käydä vielä korkeakouluopintoja. Näinhän yleensä onkin.

 

Suomessa halutaan pitää koulutustaso korkealla olettamalla, että jokainen nuori jatkaa vapaaehtoisesti vähintään toisen asteen kouluun peruskoulun jälkeen. Ehdotuksen mukaan oletus oltaisiin varmistamassa pakottamalla. Näin naivisti ajateltuna; miksei saman tie vaadita, että jokainen nuori myös suorittaa ammatillisen perustutkinnon tai lukion loppuun asti. Koska jos haluamme Suomessa olevan mahdollisimman paljon hyvin koulutuettuja työntekijöitä, 2. asteen lisääminen oppivelvollisuuteen voisi olla jopa järkevää. Nykyisessä taloustilanteessa se taitaisi olla mahdotonta; ainakin opetusministerin ehdotus tuntuu kaatuvan juuri taloudellisiin syihin. Lisäksi kaikenlainen määrääminen, etenkin peruskoulun päättävän nuoren mielestä, tuntuu väärältä.

Vaikka oppivelvollisuutta nostettaisiin vuodella, tai kolmellakin, ne ongelmat joita sillä alun perin haettiin eivät poistuisi.  Ongelmat; syrjäytyneisyys, opiskelumotivaation puute, epävarmuus omasta tulevaisuudesta, eivät ikävä kyllä ratkea pakottamalla istumaan koulun penkillä pidempään, kuten monessa yhteydessä onkin jo todettu. Kun näiden taustalla voivat olla mitkä tahansa kaikista nuoria koskevista ongelmista, monet nuorista itsestään riippumattomia, on niiden kaikkien ratkominen hyvin hankalaa. Silti koulu voi ja koulun pitää auttaa monissa niistä. ”Nuoria pitää tukea” pitää aina paikkaansa – kaikkien nuorten kohdalla.

Yksi tärkeä asia on nuoren motivaatio. Vaikka koulussa tai kotona tuettaisiinkin hyvin, on pohjimmiltaan hänestä itsestään kiinni onko hän motivoitunut opiskelemaan. Tai mitä hän vastaa kysymykseen ”Onko kaikki hyvin?”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s